Tulokset
Sivut on arvosteltu ja tulokset selvillä. Kisa oli todella tiukka voittajaa lukuunottamatta ja moni hyvä sivusto jäi top 10:n ulkopuolelle. Suurin painoarvo oli sisällössä ja sivujen partiohenkisyydessä. Myös selkeä rakenne ja sitä tukeva ulkoasu olivat tärkeitä ominaisuuksia, sillä sekava sivusto ei houkuttele sen käyttöön.
Teknisellä toteutuksellakin oli väliä, ja itse tehdyistä sivuista sai plussaa, mikä näkyy tuloksissa. Kisan tarkoituksena on raadin mielestä kuitenkin palkita oma työ. Valmiiden sivupohjien käyttäjä saa yleensä nimittäin valmiin teknisen toteutuksen lisäksi myös toimivan rakenteen. Jokin valmista sivupohjaa käyttäneistä sivustoista olisi toisenlaisessa arvostelussa voinut nousta kymmenen kärkeen, tosin kolmen kärki olisi joka tapauksessa jäänyt saavuttamatta. Ensi vuoden kisassa saattaa pisteytys olla erilainen, mutta siitä päättää tämänvuotinen voittaja.
Alla on listattu kymmenen parhaan tulokset ja niitä koskeva arvostelu. Palkittuihin ollaan yhteydessä sähköpostitse su 9.12. mennessä. Muut lippukunnat saavat oman lyhyen palautteensa sähköpostitse samaiseen päivämäärään mennessä.
Vinkkejä
Sivuille on lisätty nyt myös yleisiä vinkkejä hyvistä sivuista. Kaikkien osallistujien ja lippukuntasivuja tekevien kannattaa tutustua!
Kymmenen parasta
| Sija | Lippukunta | Yleisö- äänet | Yleisö- pisteet | Raadin pisteet | Yhteis- pisteet | Arvostelu |
|---|---|---|---|---|---|---|
| 1. | Vartiovuoren Pojat | 27 | 6 | 42 | 48 | Lue arvostelu |
| 2. | Kolkankävijät | 1 | 0 | 39,4 | 39,4 | Lue arvostelu |
| 3. | Korven Vaeltajat | 7 | 0 | 39 | 39 | Lue arvostelu |
| 4. | Järvenpään Metsänkävijät | 1 | 0 | 38,5 | 38,5 | Lue arvostelu |
| 5. | Jokikylän Pojat | 2 | 0 | 38,4 | 38,4 | Lue arvostelu |
| 6. | Paraisten Merikotkat | 9 | 0 | 36,8 | 36,8 | Lue arvostelu |
| 7. | Maahiset | 2 | 0 | 35,9 | 35,9 | Lue arvostelu |
| 8. | Turun Sinikotkat | 4 | 0 | 35 | 35 | Lue arvostelu |
| 9. | Haagan Eräveikot | 5 | 0 | 34,6 | 34,6 | Lue arvostelu |
| 10. | Kauhajoen Kytöveikot | 59 | 10 | 24,4 | 34,4 | Lue arvostelu |
Yleisöäänestys
Kisassa annettiin yhteensä 395 hyväksyttyä yleisöääntä. Samoilla tiedoilla (nimi, osoite ja IP) lähetetyt tuplaviestit samoin kuin samasta IP:stä nimettöminä lähetetyt tuplaviestit hylättiin.
Arpaonni suosi seuraavia äänestäjiä. Heihin ollaan yhteyksissä su 9.12. mennessä sähköpostitse.
Halti Compact 4C reppu, punainen
- Mikko Marttinen
![]() |
| Halti Compact 4C reppu, punainen |
Suunto A-10 kompassi
- Frans Ritala
- Eerikki Kurki
- Jesse Vilenius
- Mari Hietala
- Tuomas Repo
![]() |
| Suunto A-10 kompassi |
Paras palaute
Parhaan palautteen antoi Jenni-Mari Marsch. Voittaja antoi itse asiassa monta palautetta ja kaikissa niissä oli sopiva suhde kehuja ja haukkuja. Lisäksi palautteissa oli hyviä parannusehdotuksia. Jenni-Mari palkitaan Haltin repulla. Kiitos kaikille palautteenantajille! Voittajaan ollaan yhteyksissä sähköpostitse su 9.12. mennessä.
![]() |
| Halti Compact 4C reppu, HUOM! musta |












