Sivukisan säännöt

Sivukisa pyrkii etsimään Suomen parhaan lippukuntasivuston. Kilpailu on avoin kaikille partiolippukunnille, jotka eivät ole kahtena edellisenä vuonna voittaneet sivukisaa.

Viimeinen ilmoittautumispäivä on sunnuntai 7.11.

Säännöt

  1. Kilpailu on avoin kaikille partiolippukunnille, jotka eivät ole kahtena edellisenä vuonna voittaneet sivukisaa.
  2. Osallistuvan lippukunnan tulee olla jonkun suomalaisen partiopiirin jäsen.
  3. Sivuston tulee olla lippukunnan jäsenten tekemä.
  4. Voittajalippukunta ei saa osallistua kisaan seuraavaan kahteen vuoteen.
  5. Voittajalippukunta järjestää seuraavan vuoden sivukisan.
  6. Kilpailulla on tuomaristo, jonka päätöksistä ei voi valittaa.
  7. Oikeus sääntömuutoksiin pidätetään.

Lisäksi on toivottavaa, että kaikki osallistujat lisäisivät alla olevan "Sivukisa 2010" -bannerin omille sivuilleen, sekä tekisivät siitä linkin näille sivuille.

Mitat 180 x 60 px
Sivukisa 2010: Osallistujabanneri

Arvostelu

Kilpailun järjestävä lippukunta Kalevan Karhut kokoaa kisaan tuomariston, joka hoitaa osallistuvien sivustojen arvostelun. Tuomaristoon pyritään saamaan kattavasti osaamista eri osa-alueilta. Tuomaristo kokoontuu syksyn aikana arvostelemaan kaikki osallistuvat sivustot ja julkistaa tulokset itsenäisyyspäivänä, sunnuntaina 6.12.2009. Lippukuntasivustojen arvostelu alkaa 8.11., jolloin sivustojen pitää siis olla "valmiita".

Jokainen lippukunta saa lyhyen palautteen sähköpostitse. Kymmenen parasta sivustoa saa tarkemman arvostelun, joka julkaistaan myös tulossivulla.

Arvosteluperusteet (50p)

  • navigoinnin helppous 7p
  • luettavuus 7p
  • tietojen ajanmukaisuus 8p
  • informaatio sisältö partiolaisille sekä "ei partiolaisille" 10p
  • graafinen ulkoasu, partiomaisuus 10p
  • tekninen toteutus 8p

Yleisöäänestys

Yleisöllä on myös mahdollisuus äänestää suosikkiaan. Yleisöäänestys avataan 8.11. ja se on käynnissä 2.12. asti. Yleisöäänestyksen perusteella lippukuntasivusto voi saada maksimissaan 10 lisäpistettä. Viisi parasta sivustoa jakavat pisteet seuraavasti: Eniten ääniä saanut sivusto 10 lisäpistettä, toinen 8 lisäpistettä, kolmas 6 lisäpistettä, neljäs 4 lisäpistettä ja viidenneksi eniten ääniä saanut 2 lisäpistettä.

Maksimipistemäärä on siis 60 pistettä.

Palkinnot

Lippukunnan kotisivuihin kannattaa panostaa, sillä kolmelle parhaalle lippukunnan sivustolle on luvassa palkinnot. Kaikki palkinnot ovat lippukuntakohtaisia, mutta lippukunta voi toki palkita niillä haluamiaan henkilöitä.

Lisäksi yleisöäänestykseen osallistuneiden kesken arvotaan palkintoja.

1. palkinto

2. palkinto

  • solitaireBosch Solitaire -termoskahvinkeitin

3. palkinto

  • Fiskars Retkikirves

Yleisöpalkinto

Yhteystietonsa jättäneiden äänestäjien ja kommentoijien kesken arvotaan:

  • Gerberin taitettava retkilapio.

Aikataulu

7.11.Ilmoittautuminen päättyy.
8.11.Äänestys alkaa.
2.12.Äänestys päättyy.
6.12.Tulokset julkistetaan.