Sivukisan säännöt

Sivukisa pyrkii etsimään Suomen parhaan lippukuntasivuston. Kilpailu on avoin kaikille partiolippukunnille, jotka eivät ole kahtena edellisenä vuonna voittaneet sivukisaa.

Viimeinen ilmoittautumispäivä on sunnuntai 22.11.

Säännöt

  1. Kilpailu on avoin kaikille partiolippukunnille, jotka eivät ole kahtena edellisenä vuonna voittaneet sivukisaa.
  2. Osallistuvan lippukunnan tulee olla jonkun suomalaisen partiopiirin jäsen.
  3. Sivuston tulee olla lippukunnan jäsenten tekemä.
  4. Voittajalippukunta ei saa osallistua kisaan seuraavaan kahteen vuoteen.
  5. Voittajalippukunta järjestää seuraavan vuoden sivukisan.
  6. Kilpailulla on tuomaristo, jonka päätöksistä ei voi valittaa.
  7. Oikeus sääntömuutoksiin pidätetään.

Lisäksi on toivottavaa, että kaikki osallistujat lisäisivät alla olevan "Sivukisa 2009" -bannerin omille sivuilleen, sekä tekisivät siitä linkin näille sivuille. Tarjolla on kaksi eri kokoa.

Mitat (leveys x korkeus) Kuva
109 x 32 px Sivukisa 2009: Osallistujabanneri, pieni
234 x 60 px Sivukisa 2009: Osallistujabanneri, iso

Arvostelu

Korven Vaeltajista ja ulkopuolisista asiantuntijoista koottu tuomaristo, johon kuuluu www-asiantuntijoita sekä maallikoita. Tuomaristo kokoontuu syksyn aikana arvostelemaan kaikki osallistuvat sivustot ja julkistaa tulokset itsenäisyyspäivänä, sunnuntaina 6.12.2009. Lippukuntasivustojen arvostelu alkaa 23.11., jolloin sivustojen pitää siis olla "valmiita".

Jokainen lippukunta saa lyhyen palautteen sähköpostitse. Kymmenen parasta sivustoa saa tarkemman arvostelun, joka julkaistaan myös tulossivulla.

Arvosteluperusteet (50p)

Yleisöäänestys

Yleisöllä on myös mahdollisuus äänestää suosikkiaan koko 4.12. asti. Yleisöäänestyksen perusteella lippukuntasivusto voi saada maksimissaan 10 lisäpistettä. Viisi parasta sivustoa jakavat pisteet seuraavasti: Eniten ääniä saanut sivusto 10 lisäpistettä, toinen 8 lisäpistettä, kolmas 6 lisäpistettä, neljäs 4 lisäpistettä ja viidenneksi eniten ääniä saanut 2 lisäpistettä.

Maksimipistemäärä on siis 60 pistettä.

Palkinnot

Lippukunnan kotisivuihin kannattaa panostaa, sillä kolme parasta lippukunnan sivustoa saa hienoja palkintoja. Kaikki palkinnot ovat lippukuntakohtaisia, mutta lippukunta voi toki palkita niillä haluamiaan henkilöitä.

Lisäksi yleisöäänestykseen osallistuneiden kesken arvotaan palkintoja.

1. palkinto

2. palkinto

3. palkinto

Yleisöpalkinto

Yhteystietonsa jättäneiden äänestäjien ja kommentoijien kesken arvotaan Gerber Pro-Scout monitoimityökalu.