Siirry: Sisältö | Uutisiin

Korven Vaeltajat

Sivukisan selkeän voittajan sivut ovat yksinkertaisen nerokkaat. Navigointi on toteutettu mallikkaasti ja se toimii myös ilman JavaScriptiä. Tosin jos sivuston rakenne ja laajuus alkaa kasvaa nykyisestä suuresti, niin erilaista navigaatioratkaisua kannattaa alkaa miettiä. Tämän kokoiselle sivustolle nykyinen navigointi sopii oikein hyvin.

URL-osoitteet ovat nimetty semanttisesti, joten osoitepalkista näkee suoraan, millä sivulla liikutaan. Myös näkyvät leivänmurut eli sivusiirtymälinkit navigaatiopalkin oikealla puolella helpottavat sivustolla liikkumista. Sekä leivänmuruissa että vasemman reunan navigaatiopalkissa aktiivisen sivun linkki on kytketty pois päältä, joten ärsyttävää silmukkalinkitystä ei pääse tapahtumaan. Voittajan sivuilta ei löytynyt yhtään kuollutta linkkiä. Sivukartan puuttumista ei kaipaa navigoinnin tueksi, toki se olisi hyvä olla olemassa tulevaisuuden sivuston mahdollista laajenemista silmällä pitäen.

Sivut ovat ajan tasalla ja vanhentunutta tietoa ei sivuilta löydy. Päivitykset keskittyvät lähinnä ajankohtaista- ja kuvagalleria-sivuille. Tuomariston harmiksi retkipäiväkirjoja ei ole tullut lisää huhtikuisen Apina-vartion kevätretken jälkeen. (Kyseisen retkipäiväkirjan ensimmäisessä virkkeessä on mennyt päivämäärän kuukausi ja päivä väärinpäin.) Ajankohtaista-sivu on lisäksi hieman liian runsas sisältöinen. Menneet asiat ja uutiset voisi arkistoida omalle sivulleen, jotta ajankohtaisille asioille jäisi enemmän tilaa. Toimintakalenterikin kaipaisi lisää interaktiivisuutta. Kalenterista voisi korostaa kuluvan kuukauden tapahtumat. Näin loppuvuodesta joutuu selaamaan aivan sivun loppuun asti löytääkseen marras-joulukuun tapahtumat.

Sivuilta ei löytynyt yhtään tapahtumaa merkityksi vielä ensi vuodelle. Esimerkiksi kokoustoiminnan mahdollinen joulutauko ja tieto siitä, milloin kokoukset jatkuvat ensi vuoden puolella olisi hyvä lisätä sivuille jo hyvissä ajoin.

Lippukunnan yhteystiedot löytyvät helposti omalta sivultaan. Ainakin ulkopuolisia varten kolon tarkka osoite olisi hyvä lisätä sivuille, koska kaikille ulkopaikkakuntalaisille Korvenkylän seurakuntakodin alakerta ei sano mitään. Yhtenäiset etunimi.sukunimi@korvenvaeltajat.net malliset sähköpostiosoitteet helpottaisivat sähköistä yhteydenpitoa.

Jo heti etusivulta selviää ulkopuolisellekin mistä on kyse. Etusivun esittelykappale on mallikas ja sisältää hyvin avainsanoja, jotka parantavat sivuston hakukonenäkyvyyttä. Etusivulle on lisätty myös pari ajankohtaisinta tapahtumatiedotetta viime vuoden palautteen pohjalta tarjoamaan tuoretta tietoa myös sivustolla säännöllisesti vierailevalle lippukunnan jäsenelle. Lippukunnan huivi on esimerkillisesti esillä sivuston yläbannerissa.

Myös tämän vuoden tuomaristo toivoo varsinkin etu- ja historiikki-sivulle pari kuvaa piristämään tekstisisältöä. Varsinkin historiikki-sivulla kuva lipusta ja tarkempi lähikuva huivimerkistä lisäisivät myös sivun informaatiosisältöä.

Kuvagalleriasta löytyy paljon ja monipuolisesti kuvia. Kuvatekstitkin ovat mallikkaasti lisätty lähes jokaiseen gallerian kuvaan. Esikatselukuvat ja kuvakansiot voisi edelleenkin asemoida rinnakkain kahteen palstaan selaamisen nopeuttamiseksi. Myös navigoinnin ja koko sivuston sommittelun muuttuminen varsinaisia kuvia selatessa aiheutti tuomaristossa pientä hämminkiä.

Sivuston värimaailma ja sommittelu on pirteä ja partiomainen. Huivimerkin värejä on käytetty esimerkillisesti hyödyksi. Typografia sopii sivuun ja h1-tason otsikot ovat piristävän erilaisia. Kohtuullisen kapea sivuasettelu pitää tekstikappaleet sopivan kapeina ja estävät katseen harhailemisen. Tosin osa runsassisältöisistä sivuista venyy turhan pitkiksi. Tämän voi korjata helposti pilkkomalla isoimmat sivut mielekkäisiin osiin.

Sivut ovat validia XHTML 1.0:aa ja semanttisesti oikein toteutetut, eli valikot on merkattu listoiksi ja otsikot otsikoiksi. Sivuston metatiedostot ovat kunnossa, mikä parantaa hakukonesaavutettavuutta. Lähdekoodia ja tyylitiedostoja on helppo ja mukava lukea. Tyylitiedostoihin on selvästi nähty vaivaa, kun erillinen tiedosto löytyy niin tulostukseen kuin kännyköillekin. Voittajasivusto toimii erinomaisesti myös tekstiselaimilla.

Kymmenen parasta sivustoa

Kymmenen parasta lippukuntasivustoa
SijaLippukuntaYleisö-
äänet
Yleisö-
pisteet
Raadin
pisteet
Yhteis-
pisteet
Arvostelu
1. Korven Vaeltajat 29 8 43.15 51.15 Lue arvostelu
2. Jeanne d'Arc 48 10 38.95 48.95 Lue arvostelu
3. Kurikan Korvenkävijät 10 2 38.70 40.70 Lue arvostelu
4. Kuoreveden Kotkat 11 4 35.90 39.90 Lue arvostelu
5. Kalevan Karhut 9 0 39.20 39.20 Lue arvostelu
6. Vartiovuoren Tytöt 6 0 38.75 38.75 Lue arvostelu
7. Oulun Valppaat 12 6 30.50 36.50 Lue arvostelu
8. Turun Sinikotkat 0 0 36.00 36.00 Lue arvostelu
9. Susiveikot 2 0 35.40 35.40 Lue arvostelu
10. Maahiset 2 0 34.50 34.50 Lue arvostelu

Aikataulu

2.11.Ilmoittautuminen päättyy.
3.11.Äänestys alkaa.
30.11.Äänestys päättyy.
6.12.Tulokset julkistetaan.

Järjestäjä

Kilpailun järjestää tänä vuonna helsinkiläinen lippukunta Vartiovuoren Pojat ry. Kysymyksiä, palautetta ja kommentteja kisasivuista voi lähettää osoitteeseen sivukisa08@varpo.fi.

Kilpailua tukemassa

Künzi eräkeitinFiskars bannerRetki-lehti bannerOpaMuurikka