Säännöt
Sivukisa pyrkii etsimään parhaista parhaan lippukuntasivuston Suomesta. Kilpailu on avoin kaikille partiolippukunnille, jotka eivät ole kahtena edellisenä vuonna voittaneet sivukisaa.
Viimeinen ilmoittautumispäivä on 31.10.2006.
Säännöt
- Kilpailu on avoin kaikille partiolippukunnille, jotka eivät ole kahtena edellisenä vuonna voittaneet sivukisaa.
- Osallistuvan lippukunnan tulee olla jonkun suomalaisen partiopiirin jäsen
- Sivuston tulee olla lippukunnan jäsenten tekemä
- Voittajalippukunta ei saa osallistua kisaan seuraavaan kahteen vuoteen
- Voittajalippukunta järjestää seuraavan vuoden sivukisan
- Kilpailulla on tuomaristo, jonka päätöksistä ei voi valittaa
- Oikeus sääntömuutoksiin pidätetään
Lisäksi on toivottavaa, että kaikki osallistujat lisäisivät alla olevan "Sivukisa 2006 osallistuja" -bannerin omille sivuilleen, sekä tekisivät siitä linkin näille sivuille.
Arvostelu
Turun Metsänkävijöistä on koottu tuomaristo, johon kuuluu www-asiantuntijoita sekä "maallikoita". Tuomaristo kokoontuu syksyn aikana arvostelemaan kaikki osallistuvat sivustot ja julkistaa tulokset itsenäisyyspäivänä 6.12.2006. Lippukuntasivustojen arvostelu alkaa 1.11.2006, jolloin sivustojen pitää siis olla "valmiita".
Kymmenen parasta sivustoa saavat tarkemman arvostelun kilpailun päätteeksi.
Arvosteluperusteina (50p) ovat:
- navigoinnin helppous 7p
- luettavuus 7p
- tietojen ajanmukaisuus 8p
- informaatio sisältö partiolaisille sekä "ei partiolaisille" 10p
- graafinen ulkoasu, partiomaisuus 10p
- tekninen toteutus 8p
Yleisöllä on myös mahdollisuus äänestää suosikkiaan. Yleisöäänestyksen perusteella lippukuntasivusto voi saada maksimissaan 10 lisäpistettä. Viisi parasta sivustoa jakavat pisteet seuraavasti: Eniten ääniä saanut sivusto 10 lisäpistettä, toinen 8 lisäpistettä, kolmas 6 lisäpistettä, neljäs 4 lisäpistettä ja viidenneksi eniten ääniä saanut 2 lisäpistettä.
Maksimipistemäärä on siis 60 pistettä.
Palkinnot
Lippukunnan kotisivuihin kannattaa panostaa, sillä tänä vuonna palkinnot ovat erityisen hienoja!
1. sija
- 3 kpl Halti Tunturihaukka Trek I retkikupolitelttoja
- 3 kpl Tecfen avaruushuopia
- Retki-lehden vuosikerta
2. sija
- 2 kpl Halti Tunturihaukka Trek I retkikupolitelttoja
- 2 kpl Tecfen avaruushuopia
3. sija
- 1 kpl Halti Tunturihaukka Trek I retkikupoliteltta
- 1 kpl Tecfen avaruushuopa
Kaikki palkinnot ovat lippukuntakohtaisia.
Yleisöarvonta
Arvomme yleisöäänestäjien kesken 2 kpl Petzl Tikka otsalamppuja.
Palkinnot lahjoittaa:
Kisaorganisaatio kiittää tukijoita!



