Töölön Siniset
Navigointi on helppoa vaikka alanavigaatio onkin oletuksena piilossa. Tähän voisi koittaa keksiä jotain ratkaisua, sillä koko navigaation näkyminen helpottaa hahmottamaan kokonaisuutta. Todettakoon tähän väliin, että sivuilta löytyvä sivukartta ajaa toki saman asian. Tärkeät tiedot löytyvät kuitenkin ongelmitta, eikä sivuille eksy. Linkit erottuvat mukavasti tekstin seasta, ja sivujen lukeminen on vaivatonta.
Etusivulle on tuotu hyvin esille uutiset ja ajankohtaiset asiat. Päivitystahti on ollut kiitettävä eikä vanhentunutta tietoa löytynyt. Tietoa löytyy riittävästi niin lippukunnasta kuin yleisesti partiostakin. Kaivattuja juttuja menneistä tapahtumista löytyy arkiston uumenista, mutta muutama lisäjuttu viimeaikaisista tapahtumista ei olisi pahitteeksi.
Ensimmäisenä huomiota kiinnittää erittäin asiallinen ja tyylikäs ulkoasu. Partiomaisuus näkyy kuvissa, joita sivuille on ripoteltu ihan kiitettävästi. Sivuilla käynnistä jää hyvä fiilis ja tunne, että TöSi:ssä on asiat mallillaan.
Tekninen toteutus on myös omaa luokkaansa. Merkkaus on lähes poikkeuksetta validia ja virheetöntä. Ulkoasu ja sisältö on erotettu toisistaan esimerkillisesti. Toimii eri selaimilla ja resoluutioilla. Tuomariston lähes yksimielinen suosikki.
Yleisöääniä: 25
Palkinnot:
3 kpl Halti Tunturihaukka Trek I retkikupolitelttoja
3 kpl Tecfen avaruushuopia
Retki-lehden vuosikerta
Oikeus käyttää Sivukisa 2006 voittobanneria
Kymmenen parasta
| Sija | Lippukunta | Yleisöäänet | Pisteet | Arvostelu |
|---|---|---|---|---|
| 1. | Töölön Siniset | 25 | 47,5 | lue arvostelu |
| 2. | Paraisten Merikotkat | 33 | 47 | lue arvostelu |
| 3. | Rantakaarinat | 40 | 46 | lue arvostelu |
| 4. | Littoisten Pirtapiiat | 98 | 45,5 | lue arvostelu |
| 5. | Partio-Puhurit | 47 | 45 | lue arvostelu |
| 6. | Käpytytöt | 43 | 43 | lue arvostelu |
| 7. | Korven Vaeltajat | 8 | 40 | lue arvostelu |
| 8. | Jokikylän Pojat | 2 | 39 | lue arvostelu |
| 9. | Helsingin Metsänkävijät | 2 | 38 | lue arvostelu |
| 10. | Kaarinan Sädetytöt | 26 | 37,5 | lue arvostelu |
Yleisöarvonta
Äänestäjien kesken arvottiin 2 kpl Petzl Tikka otsalamppuja. Onnetar suosi seuraavia henkilöitä:
Marianne Malkaniemi
Jaana Korhonen
Voittajille on ilmoitettu voitosta sähköpostitse.



